maanantai 11. marraskuuta 2019

Elokuvia laatikossa

Nukkekotikerhomme päätti tänä vuonna rakentaa pienoishuoneita elokuvateemalla.
Työt ovat esillä Turun Kinopalatsin yläaulassa vuoden loppuun asti. Parasta työtä saa äänestää ja äänestäjien kesken arvotaan leffalippuja.

Tein kilpailuun kaksi työtä.
Toinen on seikkailuelokuva Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät. Elokuvasta jäi mieleen  ikoninen kohtaus, missä jättikivi vyöryy luolakäytävässä ja Indiana Jones juoksee henkensä edestä sitä karkuun. Tätä työtä tehdessä pääsin sotkemaan käteni ihan kunnolla luolamaisemaa tehdessä. Luola on rakennettu finfoamista, sanomalehdestä, kipsistä, hiekasta, vihreästä  "hahtuvasta", villalangasta, liimasta ja maalista.




Toinen työ on Chaplinin Nykyaika.
Halusin tehdä työni mustavalkoisesta elokuvasta, jossa voin toteuttaa jotain liikkuvaa. Nopeasti löytyi tämä Chaplinin kohtaus, missä liukuhihnatyöntekijä päätyy liukuhihnan mukana koneen sisälle. Chaplin reissaa rattaiden välissä edestakaisin. Työn sähköistys ja ohjelmointi on tuttuun tapaan Iston käsialaa.


Kannattaa käydä kurkistamassa mitä elokuvia kerholaisemme ovat keksineet toteuttaa! Minkä elokuvan sinä olisit toteuttanut?

Linkki äänestykseen: http://www.lyyti.fi/p/LeffatLaatikoissa


keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Jouluikkuna

Tässä blogissa on ikuinen joulu.
Taas on vuosi aherrettu Raunistulan nukkekotikerhon kanssa. Saimme valmiiksi uuden joulusomistuksen Elvina Cafén ikkunoille.
Teemana oli tänä vuonna sadut.
Vaari-hiiri on lukemassa iltasatua hiirilapsille. Kun hiiret käyvät nukkumaan ja mielikuvitus lähtee laukkaamaan, niin sadut heräävät eloon.
Ikkunasta löytyy monta rakasta satua. Jokainen sai toteuttaa omia lempisatujaan.
Omia toteutuksia ovat hiirten talon lisäksi Korppi ja Kettu, Pekka ja Susi sekä Keisarin uudet vaatteet.
Lisäksi Isto sai taas sähköt toimimaan ja hiirten piirileikin pyörimään ja yhden dalmatialaiskoiran kiskomaan koristenauhasta kilpaa hiirimuorin kanssa.
Tässä muutamia maistiaiskuvia töistämme.
 
Hiirten talo. Yläkerrassa Vaari lukee satuja hiirilapsille. Alakerrassa hiiriäiti keittää puuroa.
 
Vaari-.hiiri lukee iltasatua hiirilapsille.
Pekka ja Susi.
Korppi ja Kettu.
Keisarin uudet vaatteet.





Yksi dalmatialaisista karkasi ja nappasi kiinni lahjanauhasta.


Hiiri-piiri pyörii.




Lisää kuvia tulee nukkekotikerhon blogiin. Ja tietysti kannattaa käydä vaikka kahvittelemassa torin kulmalla, niin pääsee itse tarkistamaan löytyykö oma lempisatu ikkunasta.
Mukavaa joulunodotusta kaikille!



maanantai 21. marraskuuta 2016

Joulu on taas, joulu on taas...

Joulun aika lähestyy ja samoin jouluikkunan somistukset.

Tänä vuonna Elvina cafén jouluikkunan teemana on sirkus. Näitä olen Iston kanssa suunnitellut ja askarrellut taas koko vuoden. Yhdessä Raunistulan nukkekotikerholaisten kanssa on toteutettu kolme ikkunallista monenlaista sirkustouhua. Tässä kuvia omista töistä.
Sirkusteltassa on esitys paraikaa käynnissä. Miss Rosie esiintyy taitavan Cherie-hevosensa kanssa. Hevonen kiertää maneesia ympäri rauhalliseen tahtiin.

Sirkuksessa on esitysiltana täysi tohina päällä.
Madame Loulou ja hänen pörheät lintunsa ovat juuri päättäneet oman esityksensä ja ovat matkalla asuntovaunuunsa lepäilemään.



















Seuraava esiintyjä jo kurkistelee malttamattomana verhojen välistä. Hieman jännittää, miten se oma esitys menee.




















Muutakin puuhaa sirkuslaisilla on. Hevosen hoitaja cowboy asussaan on valmistautumassa omaan esitykseensä heppakärryn luona. Porkkanoilla koittaa houkutella hevosta mukaan.
 
































 Sirkuksessa on vielä veitsenheittäjä. Tarkasti joutuu tähtäämään ja toivottavasti ei satu haaveria, vaikka onneksi on ensiaputarvikkeet varmuuden vuoksi lähellä.




















Paljon muutakin sirkukseen mahtuu. Raunistulan nukkekotikerhon blogissa lisää kuvia tulossa.









maanantai 30. marraskuuta 2015

Jouluikkuna

Tämän vuoden jouluikkuna valmistui taas ajallaan!


Café Elvinan ikkunasta löytyy nyt jääkiekkoilijoita ja baaria, jonka isolta scriiniltä voi katsella ottelua suorana lähetyksenä.


Räätälihiiri (Ninna Mäkisen käsialaa) on juuri saanut neulottua yhden setin pelipaitoja ja housuja.

Vihdoinkin molempien joukkueiden pelivaatteet on neulottu. Seuraavaksi menevät logojen painatukseen.

Sähkötöitä ergonomisessa asennossa. Onneksi löytyy apulaisia.

Baari sai nimekseen Räpsä. Kyltin reunoja kiertää vilkkuvat juustokolmiot.

Räpsän ovi käy tiuhaan kun baarin asiakkaat kiiruhtavat peliä katsomaan.

Baarissa voi heittää vaikka erän tikkaa erätauolla.

Antero Juustonkanta selostaa ottelua.

Mouse TV taltioi ottelun suorana.

Media seuraa tilannetta tarkasti.

 
Jääkiekkokaukalo ja baari.
 
Baarin takaseinän screenillä on live kuvaa ottelusta.
 
Joukkueet HPS ja TUHTO täydessä vauhdissa.
 
HPS Hiirten palloseuran maalivahdilla hurja koristemaalaus kypärässä.

TUHTO TUrun Hiiri TOvereiden maalivahti on valppaana ja valmiina nappaamaan maalia kohti lauotun kiekon.
 
Virta vie kiekkoa.
 
Baarin sivulla on Eijan tekemät kaksi bajamajaa hiirten hätää helpottamaan.

Baarin kattoa koristaa joulun kunniaksi koristeltu kuusi.
Lisää kuvia jouluikkunasta löytyy Raunistulan nukkekotikerhon blogista. Myös jäsenien omilta sivuilta löytyy kuvia ikkunasta. (Johanna, Eija, Merja)


Joulun alla kannattaa vaikka käydä syömässä joululounas Tuorlan Majatalossa. Sieltä löytyy lisää hiiriä huvipuistossa ja markkinoilla.












Muista myös seurata Raunistulan nukkekotikerhon sivuja päivittäin! Siellä alkaa hiiriaiheinen joulukalenteri. Mukavaa joulunodotusta!



torstai 7. toukokuuta 2015

Voiton huumaa vintillä

Nyt tuli hyviä uutisia kisarintamalta. Osallistuimme muutamien kerholaistemme kanssa yhteisellä työllä Nukkekotiyhdistyksen järjestämään pienoishuonekilpailuun. Työ oli esillä huhtikuussa Helsingin Messukeskuksessa Model Expossa. Kilpailutyömme sai huimat 351 ääntä, joista jokaisesta olemme hurjan iloisia ja ylpeitä! Ja tuolla äänimäärällä voitimme kilpailun ylivoimaisesti. Kiitos kaikille äänestäjille! Jippii! Ja mikä vielä parasta, vintin teko yhteistyönä oli todella hauskaa! Ideoita ja tarinoita kehkeytyi ihan itsestään ja tekemisen meininki oli innokasta.

Ensin käytiin tutkimassa aito -40 luvun talon vintti:

Sitten suunnitelmat:




Lopputulos oli tämä:




Oman kopperon sisältö näytti tältä. Tarina tämän kopperon osalta oli: "Tänä iltana numerossa 3 on sattunut vahinko: lasiaarteita sisältänyt laatikko on pudonnut hyllyltä pahoin seurauksin. Siivous keskeytyi, kun tilaa siivonnut perheenäiti säikähti outoa ääntä, joka kuului vintin toisesta päästä. Hetken tilannetta tutkailtuaan hän säntäsi ulos vintistä apua hakemaan. Vinttiin on ilmiselvästi pesiytynyt siellä aika ajoin vierailevien oravien lisäksi paljon suuermpi vieras... "



Lisää kuvia löytyy kerhomme blogista. Sieltä löytyy esim. hiipparin majapaikan lähikuvat.


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Uusi projekti käynnistyy

Jaahas, se on huhtikuun puoliväli ylitetty... on taas se aika kun katseet suunnataan ensi jouluun. :-)

Tarkoittaa siis sitä, että uusi jouluikkunaprojekti käynnistyy.

Tässä ensimmäinen suunnitelma. Mutta mitä tästä on tulossa, se jää toistaiseksi arvattavaksi. Mutta sen paljastan, että tähän liittyy hiiret. :-)









Jatkoa seuraa ihan varmasti, työn deadline on marraskuun alku.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Keijutalon katto on hiirenkorvilla.

Pieni keijutalo edistyy. Takapakkia tuli ensin katon kanssa. Kokeilin tehdä olkikattoa. Liotin sisalnarua, suoristin ja pilkoin sopivan kokoisia nippuja, liimasin kattolevyihin, mutta sitten olkien värjäys ei onnistunutkaan, joten tilanne oli selvä katastrofi. Onneksi tuli pyörremyrsky, joka riuhtaisi katon pois. :-)

Sen jälkeen tuli ahaa-elämys lehtikatosta. Tätä ei tarvitse myrskyjen tuhota. Kelpaa minulle... ja talon asukillekin, joka vielä toistaiseksi on hiiri.

Kattomateriaali on ohutta paperinarua.
Sormenpäät on aika kovilla kun on aukonut tuhatmäärin narua suoraksi lehdyköiden muotoon.

Jokainen lehti on liimattu yksitellen kattohuopaan kiinni.

Tyytyväinen asukas vilkuttaa ikkunasta.